Elämäkerta:Matti Helge Ranin (21. marraskuuta 1926 Tampere – 24. marraskuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, joka esiintyi teatterissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hänelle myönnettiin ansioistaan teatterineuvoksen arvonimi vuonna 2001.
Hän toimi näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa 1948–1975 sekä johtajana Intimiteatterissa 1975–1987 ja sen seuraajassa Teatteri Pienessä Suomessa 1987–1988. Lisäksi Matti Ranin ja hänen vaimonsa Irja pyörittivät vuosina 1961–1988 Kasperteatteria, lapsille suunnattua nukketeatteria, joka esiintyi sekä television lastenohjelmissa että yleisön edessä. Teatterissa Matti Ranin esiintyi Kasper-nuken kanssa, joka sai ideansa saksalaisesta Kasperl-nukketeatterista.[8] Radiossa Raninin ääntä on kuultu esimerkiksi kuunnelmassa Jouluilta Impivaarassa.
Ensimmäisen elokuvaroolinsa Matti Ranin teki 1946, ja kaikkiaan niitä kertyi yli kolmekymmentä – tosin Ranin näyttäytyi jo alle yksivuotiaana elokuvassa Ei auta itku markkinoilla (1927). Hänen tunnetuimmat roolinsa olivat vänrikki Kariluoto Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa (1955), kirkkoherra Salpakari Laineen elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970), sekä Virta Matti Kassilan neljässä Komisario Palmu -elokuvassa (1960–1969). Television puolella Ranin esiintyi viime vuosikymmeninä Elina Halttusen kirjoittamissa televisiosarjoissa Blondi tuli taloon (1994–1995), Ihmeidentekijät (1996–1998) ja Parhaat vuodet sekä sarjoissa Kotikatu (2004–2009) ja Taivaan tulet (2011).
Matti Raninia voidaan pitää suomalaisen jälkiäänityksen uranuurtajana, sillä hän teki jälkiäänityksiä vuodesta 1967 lähtien. Hän oli mukana äänenä kymmenissä lastenelokuvissa, ja hänen työtään olivat monet Disney-elokuvienkin suomenkieliset ääninauhat. Hän on ohjannut muun muassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan vuonna 1982 valmistuneen toisen suomenkielisen version sekä vuonna 1990 Pieni merenneito -elokuvan ensimmäisen suomalaisen jälkiäänityksen.
